Yhdistyksen varsinainen vuosikokous 2012 pidetään Helsingissä 12.4.2012 klo 9.
Tiedote 1/2012 2.2.2012
Startup-yrittäjyys ja sähköinen liiketoiminta valloittavat Suomea
Startup-henkisyys lisääntyy ja sähköisen liiketoiminnan rooli kasvaa Suomessa. Suomen Elektronisen Kaupankäynnin Yhdistys (ECF) löytää monta selitystä startup-buumille ja sähköisen kaupankäynnin kiihtymiselle.
Startup-yrittäjyys ja sähköinen liiketoiminta valloittavat suomalaista liike-elämää. ECF:n mukaan Suomessa vallitsee startup-buumi, jota selittävät muun muassa laajat irtisanomiset vuosina 2008 - 2009 sekä tietoverkkojen kehittyminen ja sähköisen liiketoiminnan tarjoamat mahdollisuudet.
- Monet yritykset, kuten Nokia, tukivat irtisanottuja yrittäjän uralla. Irtisanotuille tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus siirtyä yli sadantuhannen työntekijän matkapuhelinjätistä oman startup-firman vetäjäksi. Sähköisen liiketoiminnan kypsyysaste oli toinen merkittävä kasvutekijä uusien innovaatioyritysten syntymisessä. Tietoverkot ja sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet loivat pohjan yrittäjyydelle, kertoo ECF:n hallituksen puheenjohtajana ja Suomen Maksuturvan Oy:n toimitusjohtajana toimiva Mikael Smeds suomalaisen talouselämän vallankumouksesta.
Ihmisten asennoituminen sähköisiin asiointikanaviin on muuttunut, ja viime vuonna nähtiin ennätyksellinen kasvu verkko-ostamisessa. ECF arvioi sähköisen kaupankäynnin kasvun kiihtyvän ja vuotuisten kasvulukujen asettuvan jopa 20–25 prosentin tuntumaan seuraavan viiden vuoden aikana. Verkkokaupan yleistyessä myyntikanavasta tulee tehokkaampi, mikä osaltaan luo startup-yrityksille hyvät mahdollisuudet markkinoilla toimimiseen.
Myös suomalaista yhteiskuntaa pidetään ihanteellisena yrittämiselle, sillä Suomessa on verrattain pieni kilpailu hyvistä ja osaavista tekijöistä, yrittäjien tukiverkosto on erinomainen ja julkiset rahoitusinstrumentit ovat kaikkien ulottuvilla. Suomessa osataan myös synnyttää uusia Nokioita – kuten Rovio esimerkillään osoittaa.
- Isoihin korporaatioihin kasautunut osaamispääoma on purkautunut tulivuoren lailla ja hajaantunut pienempiin yrityksiin kolmen viime vuoden aikana. Suomeen on syntynyt uusi yrittäjäkulttuuri ja -sukupolvi. Esimerkiksi yliopistojen ympärille muodostuneet Aalto Entrepreneurship Societyn (Aaltoes) kaltaiset yhteisöt kertovat tästä uudesta kulttuurista, Smeds toteaa.
ECF järjestää ilmaisen AFTER-WORK -tilaisuuden Helsingissä 16. helmikuuta. Tilaisuuden teemana on ”The Finnish Miracle – true or not?”. Puhujiksi saapuvat Muxlim.com:in perustaja Mohamed el-Fatatry ja Veikkauksen André Nöel Chaker.
Tilaisuutta isännöi ECF:n hallituksen jäsenenä sekä Speakersforumin toimitusjohtajana ja valovoimaisena puhujana tunnettu Patrik Ekman, jonka tuoreimpia startup-yrityksiä ovat Zervant.com ja JustRecruitMe.com. AFTER-WORK -tilaisuuteen mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautua voi osoitteessa www.ecf.fi/6 .
Lisätiedot:
Mikael Smeds, hallituksen puheenjohtaja
Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistys (ECF) Puh. 0400-429 615
mikael.smeds@ecf.fi |